perjantai 21. elokuuta 2015

Menestystä viikkokisoissa

Kolme viimeisintä viikkokisaa ovat menneet viime aikoina kerrassaan loistavasti:

  • 10.8. Kivikon viikkokisat -8 (puhtaasta ja tasoituksellisesta tuloksesta voitot)
  • 13.8. Talin viikkokisat -3 (tasoituksellisen voitto ja paikka Tallaajien viikkischamp-kisoihin)
  • 21.8. Talin viikkokisat -4

Kisaaminen ja heittäminen on tuntunut viime aikoina todella helpolta ja rennolta. Tuntuu siltä, että tiillä ei tarvitse avausta miettiessä tehdä mitään muuta kuin katsoa horisontista pieni tähtäyspiste, laittaa kiekko oikeaan lähtökulmaan ja tempaista kiekko ilmoille. Henkisellä puolella oppimista on tullut älyttömästi ja tällä hetkellä on sellainen tunne, että on oppinut hyväksymään kaikki heitot, niin hyvät kuin huonotkin, eikä täydellisyyttä voi vaatia.

Olen myös huomannut, että huonot heitot tai virheet on mahdollista nollata ja unohtaa hyvin nopeasti. Yksi suuri vaikutus myös esimerkiksi puttauksen parantumiseen on välinpitämätön suhtautuminen siihen. Se ei tarkoita sitä, että puttaaminen olisi höveliä tai sen tärkeyttä ei ymmärtäisi, vaan sitä, että putatessa kisatilanteessa pystyy puttaamaan samanlaisella rennolla intensiivisyydellä kuin reenatessa.

Kaikki nuo yllä mainitut mentaalipuolen kehitykset ovat kehittyneet todennäköisti pääosin siitä syystä, että kesän aikana on tullut luettua nipullisen verran Bob Rotellan golf-kirjoja. Täten on myös tullut pohdittua hyvin paljon kaikkia frisbeegolfin henkisen puolen asioita.

Näillä eväillä on mukava lähteä lauantaina Frisbeepointin Players Cuppiin kisailemaan ja kokeilemaan kevyin mielin kuinka pitkälle on mahdollista päästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti